Taikurin salaisuudet: Kurkistus kulissien takaisiin kujeisiin

Kuvittele, että ammattia jota harjoitat, tekee työkseen Suomessa vain kourallinen muita. Näet heitä asuinpaikasta riippuen joko joka päivä tai pahimmassa tapauksessa kerran vuodessa, jos sitäkään. Viikonloput (ja jotkut arki-illat) istut autossa, käyt läpi keikkalaukkusi sisältöä ja virität itsesi lopulta showbusiness-moodiin nousten ilta toisensa perään useiden silmäparien eteen ihmeitäsi tekemään. Esityksen jälkeen hurmaannut saamastasi annoksesta adrenaliinia ja palaat hiljalleen leijallen takaisin muiden kuolevaisten joukkoon. 

Kiität tilaajaa, teet halukkaille lisää temppuja, roudaat kamat autoon, ajat kotiin, käyt suihkussa ja painut lopulta pehkuihin. 

Ammattilaisen työ on yksinäistä ja saat olla vastuussa sekä esittämästäsi materiaalista, mutta myös sen harjoittelusta, rutiinien käsikirjoittamisesta, mahdollisen musiikin valitsemisesta ja editoinnista, mikrofonin käytön ja muun esitystekniikan opettelusta, markkinoinnista, mainonnasta, kirjanpidosta, laskuttamisesta ja uusien ja taas uusien temppujen haalimisesta ja parhaiden valitsemisesta ohjemistoosi. 

Pro-tason showmieskonna (kuten minä ja pari muuta salatieteiden taitajaa itseämme joskus kutsumme) on vastuussa, kuten sanotaan, muun muassa kaikesta. 

Taikurin työ on näkymätöntä sillä se miten me teemme, jää usein salaisuudeksi. Esityksessä koetut ihmeet ovat samalla työn suola, mutta myös katsojan näkökulmasta kaiken työmme pihvi, se kokemus jonka he ottavat esityksestä mukaansa kotiin ja toivottavasti myös seuraavan viikon kahvipöytäkeskusteluihin. Ja vaikka tämän kirjoituksen perimmäinen tarkoitus on luoda allekirjoittaneelle lisää mahdollisuuksia tarjoilla näitä ainutlaatuisia hetkiä, työ taikurina on paljon muutakin kuin pelkkien Ei voi olla totta! -hetkien metsästämistä.

Arkipäivät - markkinointia, kahvia ja uusien tarinoiden opettelua

Mitä taikuri tekee arkisin? No, kirjoittaa esimerkiksi tätä blogitekstiä. Idea tekstille syntyi noin tunti sitten körötellessäni takaisin päiväkotireissulta. Kotimatkalla suunnitelma selkeni: aamupalat huiviin ja teksti nettiin. Olen kerännyt blogitekstejä varten itselleni ideapankkia, johon kirjaan mielestäni mielenkiintoisimmat aiheet ja otsikot. Ja aina välillä, kuten tänään, mieleni luo jo ylös kirjoitettuun otsikkoon jotain sisältöä. Tämä aamu menee siis markkinoinnin parissa, kuten meni eilinenkin. Tämän päivän muita askareita ovat mm. uuden esityksen käsikirjoittaminen ja tekstin ulkoa opettelu. Vaikka itse esityksessä suustani tulevat sanat ovatkin lähes joka ilta erilaisia, pidän siitä, että shown runkoa pidättelee myös joku etukäteen pohdittu ajatuslanka, jonka varaan voin tiputtautua jos joku asia ei menekään kuten haluan.

Meni hetki oivaltaa, ettei minun tarvitse enää tehdä arkisin “jotain järkevää” sitä totuttua kahdeksaa tuntia per päivä. Tietenkin voin tehdä ja usein teenkin, mutta minun ei täydy. Todellinen työ tehdään kuitenkin yleisön edessä, joten jaksamista pitää jättää sinnekin. Tämä oivallus vapautti minut viettämään päiväni rennommin verrattuna entiseen. Vielä viime syksynä painoin tukka putkella radiotöitä, tein keikkaa, pidin luentoja, kirjoitin kirjaa, väsäsin podcastia, kuvasin videoita jne jne jne. Tahti oli älytön, enkä ihmettele yhtään, että nyt tekee mieli vain rauhoittua. 

Pidän tatsia yllä taikajuttuihin liittyen tavallisesti lukemalla. Otan käteeni vuosia sitten hyllyyn laittamani klassikkokirjan tai selailen muuten vain mitä hyllystä löytyy. Saatan myös kilautella kollegoille ja jutella niitä näitä, joskus apua kysellen, joskus sitä antaen. Temppuja opetellaan kelloon katsomatta. Tämänkin taikurin kotoa löytyy lähes joka huoneesta korttipakka, jota hypistellään kuin stressilelua lähes kellon ympäri. Rutiinien kulkua toistetaan pakka kädessä tuhansia ja taas tuhansia toistoja, kunnes tekniikka katoaa. 

Vuosien edetessä omat kiinnostuksen kohteet selkenevät entisestään ja huomio saattaa siirtyä pitkäksikin aikaa muiden juttujen (kuten äänenkäytön, dramaturgian tai kapulamikin käytön) opettelemiseen. 

Showmieskonna on oman itsensä pomo, mutta myös vastuussa kaikesta.

Insinööriksi pääsee vähemmällä

Jäin päivätöistä pois tämän vuoden helmikuussa. Tarkkaan arkirytmiin tottuneena siitä irtipäästäminen on ollut ajoittain melko haastavaa. Kun esimerkiksi opettelen uutta korttitemppua ja höpöttelen siihen liittyvää tarinaa yksin työhuoneessani, mietin, että onko tämä nyt tosiaan siis työtä?

Ikänsä samoja juttuja tehneenä vastaus on nykyään kuitenkin selkeä: kyllä, tämä on työtä.

Vaikka huippuhetket esiintyjänä koetaan vasta yleisön edessä, eikä itse työsuoritus kestä edes tuntia, siihen pisteeseen pääsemiseksi on tehty aivan valtava määrä hommia. Itsellä harjoittelu on alkanut jo ennen peruskoulua. Innostusta riitti teini-ikään saakka, johon mennessä olin ehtinyt kellottaa joka päivälle vähintään kolme tuntia treeniä ja pari maksettua esiintymistä. Paluu geimeihin tapahtui vuonna 2008, jolloin tein ensimmäisen keikkani aikuisena. Viisitoista vuotta ja satoja keikkoja myöhemmin uskalsin kokeilla siipiäni ammattilaisena. Samassa ajassa olisin lukenut itseni pariin otteeseen vaikka tohtoriksi.

Lainaan tähän loppuun hyvää ystävääni, mentalisti Jose Ahosta (ja todellista showmieskonnaa): 

“Mun duuni on saada sut unohtamaan sun duuni.”

P.S

Voit luoda minulle työpäivän tilaamalla esitykseni täältä.

Taikuuden ja mentalismin erot

Huomaan olevani jälleen ns. usein kysyttyjen kysymysten parissa.

Viimeksi käsittelin sitä, miten taikuriksi tullaan, tällä kerralla otamme ikään kuin askeleen taaksepäin ja määrittelemme sen, mitä eroa ylipäätään on taikurilla ja mentalistilla, vai ovatko ne kenties yksi ja sama asia?

Mentalismi, toisin kuin kenties luullaan, ei ole mikään uusi keksintö. Ihminen on aikojen alusta ollut kiinnostunut mystisestä, kutsunut luonnonvoimia avukseen ja rituaalien myötä halunnut pitää yhteyttä tuonpuoleiseen. Se, mitä me mentalistit nykypäivänä teemme, on eräänlaista jatkumoa tähän tarpeeseen.

Jo keskiajalla monet kuninkaat uskoivat näkijöiden ja oraakkeleiden mystisiin voimiin. Tietäjien apua kaivattiin ennen suurta taistelua tai ison päätöksen alla. Syynä tähän oli tietenkin usko siihen, että mystikoilla olisi kykyjä ennustaa tulevaisuutta tai taito kysyä jeesiä jo manan majoille siirtyneiltä entisilta suurmiehiltä -ja naisilta. Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät oraakkeleja äärimmäisen arvokkaina ja näkivät jokaisen profetian suorana viestinä Jumalalta.

Nykypäivän maallistuneessa yhteiskunnassa on hankala kuvitella tilannetta, jossa oraakkelit ja ennustajat olisivat totta, mutta mistäs sitä tietää. Saattaa olla, että pelkkä uskomus ylimaalliseen on ollut itse asiassa katalyytti sille, että maailma on kenties ollut taianomaisempi ja täynnä mystiikkaa. Velhot, maagit ja parantajat ovat varmasti hoitaneet vaivoja pelkän uskomuksen ja placeboefektin avulla ja koska kukaan ei tiennyt niiden toimintatapaa, ovat loitsut ja rituaalit kenties olleetkin melko todellisia ja toimivia.

Voisin jopa väittää, että sieltä se aito mentalismi kumpuaa. Siinä missä taikuus on taiteenala, joka keskittyy ihmismielen huijaamiseen visuaalisia harhautuksia hyväksikäyttäen, me mentalistit olemme edelleen vahvasti kiinni siinä, mitä ja miten ihminen asioita kokee.

Mentalismin modernit juuret voidaan jäljittää 1800-luvun alkuun. Meedioiden työkalupakista ovat ammentaneet omiin rutiineihinsa tämän jälkeen mm. sellaiset kuuluisat mentalistit kuten J. Randall Brown, Theodore Annemann, Joseph Dunninger, Maurice Fogel, The Amazing Kreskin, Uri Geller, David Berglas, Max Maven ja Derren Brown.

Olen itsekin velkaa viktoriaanisille selvännäkijöille: omassa esityksessäni nähtävät paperilappuset ovat suoraa lainausta vanhoista rituaaleista, joissa esiintyjä käyttää (tai teeskentelee käyttävänsä) selvänäköä lukeakseen viestejä taitetuista papereista tai suljetuista kirjekuorista. Tarinan mukaan paperille kirjoitettu viesti siirtyi todellisuudesta toiseen ja mahdollisti mm. edesmenneiden läheisten kanssa kommunikoinnin. Eeppistä settiä!

Jotkut mentalistit ovat jääneet historiankirjoihin myös muiden kuin esitystensä johdosta, käyttämällä voimiaan vaikuttaakseen historian kulkuun. Huhutaan, että itävaltalainen selvänäkijä, hypnotisoija, okkultisti ja monipuolinen psyykikko Erik Jan Hanussen auttoi Adolf Hitleriä ymmärtämään esitysten merkityksen ja dramaattisten vaikutusten vaikutuksen ennen toisen maailmansodan alkua.

Mutta mitä tekemistä tällä on minkään kanssa?

No sitä, että vaikka mentalismi ja taikuus kulkevatkin käsi kädessä, ne elävät myös täysin omaa elämäänsä. Ero taikuuden ja mentalismin välillä on mielestäni se, että mentalismi kantaa edelleen mukanaan ripauksellinen niin kutsuttua "oikeaa taikuutta". Oikea taikuus ovat ilmiöitä, joiden takana eivät ole nokkelasti rakennetut apuvälineet tai sorminäppäryys vaan ihmismielen toimintaan liittyvät aistileikit kuten hypnoosi, suggestiot ja käyttäytymisen psykologia.

Teen itsekin juttuja, joissa ainoa apuvälineeni on kielenkäyttö ja oletus siitä, että katsoja itse luo illuusion mielessään. Voin esimerkiksi saada katsojan näkemään harhoja, kokemaan kummia tai yhtäkkiä äärimmäisen hyvälle tuulelle, eikä selityksenä ole muu kuin hänen mielensä luoma mielikuva siitä, että se mitä sanoin, oli totta. Tätä ei tapahdu taikuudessa.

Mutta se ei tee mentalismista taikuutta parempaa. Ehkä joissain tapauksissa erilaista, mutta ei parempaa. On hyvä muistaa, että myös taikuutta on monenlaista. On lapsille suunnattua hassuttelutaikuutta, on näppäryyttä vaativaa manipulaatiota ja David Blaine pulauttelemassa sammakkoja suustaan. Myös mentalismissa kirjo on valtava: on pitkäveteisiä proseduureja ja vakavamielistä lehtiön ja tussin kanssa pönöttämistä, mutta myös taiturimainen Derren Brown, jonka teatteriesitykset keräävät täysiä saleja vuodesta toiseen ja joka on jättänyt myös allekirjoittaneen hämmennyksen valtaan lukemattomia kertoja.

Taikuutta on siis monenlaista!

Ja se, mikä yhdistää perinteistä taikuutta ja mentalismia, on tahto pyrkiä luomaan jotain, mikä näyttää ja tuntuu uskomattomalta. Mentalismi on mielen taikuutta ja se lainaa monet nokkeluutensa suoraan taikamaailman salaisten sivujen syövereistä. Mutta samalla tavalla myös mentalismi ruokkii perinteisen taikuuden kehitystä. Monet nykypäivän taikurit käyttävät esityksessään keinoja ja huomioita mentalismin puolelta enkä edes tästä syystä lähtisi nostamaan jompaa kumpaa toisen yläpuolelle.

Taikuuden ja mentalismin yhteinen päämäärä on luoda kokemuksia, joita moderni ihminen voisi edelleen kokea maagisina.

Toimimme edelleen tiedon lähettäjinä, oraakkeleina tunnetun ja tuntemattoman välimaastossa. Uskomattomien kokemusten välittäminen on kunnia-asia, olemme sen muinaisille virkaveljillemme velkaa.

Miltä moderni mielen taikuus näyttää? Katso täältä.

Tilaa siis minut esiintymään, koe ällistymisen tunne ihan itse ja totea monen muun tavoin miten taikuus on parasta paikan päällä!

Olen luonut unohtumattomia tilaisuuksia mm. Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Porissa.

Miten tulla taikuriksi?

Siinä yksi yleisimmin minulta kysytty kysymys. Kuulen sitä keikkapaikoilla jatkuvasti. Ihmiset haluavat tietää, miten on mahdollista oppia tekemään jotain, mikä näyttää ja jopa tuntuu mahdottomalta.

Miten tulla taikuriksi?

Oma tieni taikuriksi on ollut pitkä ja täynnä ylä- ja alamäkiä. Törmäsin ensimmäistä kertaa taikuuteen kuten moni muukin kollega: ystäväni sai lahjaksi taikurin temppuja sisältäneen ihmeellisen laatikon jonka sisältö ja temput vetivät kummallisella tavalla puoleensa. Muistan lapsuudesta brittiläisen Paul Danielsin tv-ohjelmat, David Copperfieldin massiiviset illuusiot ja Timo Taikurin, jonka esitys Särkänniemessä oli se, joka sytytti minussa niin sanotun "taikuuden kipinän".

Mutta on eri asia harrastaa jotain, kuin tehdä siitä itselleen työtä.

Nuorempana harrastaminen oli juuri sitä: harrastamista. Treenailin temppuja lähinnä muutaman myös taikuudesta innostuneen kaverini kanssa, kunnes yläasteikäisenä temppuilu myös itseltäni loppui kokonaan.

Esiinnyin 12-vuotiaana muistaakseni kolme kertaa. Seuraavaa showta saatiinkin odottaa.

Vasta noin parikymppisenä, armeijan ajoleirillä keskellä yötä vahdissa ollessani sain vision: kun pääsen kotiin, opettelen taivuttamaan lusikkaa kuin Uri Geller. Kipinä syttyi jälleen.

Uri Geller, mikäli olet elänyt tynnyrissä, on israelilainen psyykikko ja mentaalisten temppujen esittäjä, joka nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen taivuttaessaan mm. haarukoita ja lusikoita nähtävästi pelkän mielenvoimansa avulla. Gellerin karisma pureutui nuoren Tommin mieleen, ja nousi esille räntäsateen ja väsymyksen keskellä.

Tämä on se, mitä haluan tehdä.

Päätökseen vaikutti oleellisesti myös brittiläisen mentalisti Derren Brownin raketinlailla nousuun lähtenyt suosio Suomenkin tv:ssä esitettyjen ohjelmien ansiosta. Brown oli ensimmäisiä, puhtaasti psykologian ja suggestion viittaan miraakkelinsa pukevia esiintyjiä, ja miehen tyyli jäi lähtemättömästi mieleen. Jos ns. perinteisen lavataikurin temput eivät olleet koskaan saaneet minua liikkeelle, viimeistään Brownin ultrarealistinen ote mielenhallintaan suorastaan imi puoleensa.

Sysäsin itseni mentalismin pariin. Luin kirjoja, kävin luennoilla, tein mitä tahansa, jotta tämä uusi ja mielenkiintoinen maailma tulisi itselleni tutuksi. Harjoittelin tekniikoita ja laajensin samalla myös horisonttia. Pelkän mentalismin lisäksi halusin tietää hypnoosista, suggestioista, käyttäytymisen psykologiasta ja ihmismielen muista kummallisuuksista.

Mutta en esiintynyt, koska kuten sanottu: on eri asia harrastaa jotain, kuin tehdä siitä työtä.

Oma esteeni oli valtavan raskaana hartioilla painava esiintymisjännitys. Olin kyllä tunnettu siitä, että tein temppuja missä tahansa liikunkin, parikymppisenä lähinnä baareissa ja yökerhoissa, mutta "virallinen" esiintyminen, maksavan yleisön edessä oli kuin painajainen.

Kunnes tapasin Michael Weberin.

Michael Weber on yhdysvaltalainen taikuri ja mentalisti sekä taikuuden kävelevä tietosanakirja. Vierailtuaan ensimmäistä kertaa Suomessa ja Kouvolan Taikapäivillä vuonna 2009 hän sanoi jotain, joka muutti elämäni suunnan. Weber nimittäin mainitsi, ettei kukaan voi sanoa itseään taikuriksi, ellei esiinny. Pari kuukautta tuon lauseen jälkeen nousin ensimmäistä kertaa maksavan yleisön eteen.

"Mutta kerro nyt jo että miten tullaan taikuriksi!", mietit varmasti.

Siinä se juuri onkin, en minä tiedä.

Ammattilaiseksi pääseminen on erittäin kovan työn takana. Ensinnäkin, voi kestää vuosia että taikuuden pariin tullut saa tarvittavan kokonaiskuvan siitä, mitä tämä touhu ylipäätään tarkoittaa. Toisin sanoen: minkälaisia efektejä on olemassa, mitkä ovat yleisimmät niissä käytetyt metodit. Sen lisäksi on harjoiteltava. Ja harjoiteltava. Ja harjoiteltava.

Kun tekniikka on jotakuinkin hallussa, on seuraavaksi siirryttävä oikeiden ihmisten eteen. Ja oltava valmis ottamaan kaikki vastaan, myös pettymykset. Nyrkkisääntönä voidaan pitää tempun onnistumista harjoitustilanteessa kymmenen kertaa putkeen. Vuosikymmenien kokemuksella voin tosin sanoa, että uusien temppujen opettelu helpottuu taitojen karttuessa. Taikurin ensimmäiset vuoden alan parissa menevät siis ikään kuin työkalupakin koostamiseen. Työkalupakin sisältö koostuu lopulta siitä, mihin kukin on valmis käyttämään aikaansa.

Suomessa on käsittääkseni alle 20 ammattitaikuria. Se on aika vähän. Luku kertoo jotain alan raadollisuudesta. Tie ammattilaiseksi on usein pitkä ja kivinen, mutta innokkuudella ja avoimella mielellä helpottaa mahdollisuuksiaan. Totuus on se, ettei kukaan elätä tällä itseään tekemällä pelkästään hyviä taikatemppuja. On osattava markkinoida, oltava helposti lähestyttävä, tiedettävä ja tunnettava markkinat ja asiakkaat ja varsinkin sen, mitä yleisö haluaa. Mistä se on kiinnostunut, mikä sitä innostaa entä minkälaiset temput ovat tylsiä ja pitkäveteisiä.

"Miten tullaan taikuriksi" on aiheena vähintään kirjan arvoinen, mutta listaan alle vielä viisi tärppiä kaikille aiheesta aidosti kiinnostuneille:

1. Tutustu alaan rauhassa

2. Älä juokse uusien temppujen perässä, kaikkea ei voi oppia

3. Kun esität, yritä olla oma itsesi

4. Älä kiirehdi, kukaan ei jahtaa sinua (tutustu materiaaliin rauhassa)

5. Taikurit ovat äärimmäisen tiivistä sakkia, ole muihin yhteydessä, verkostoidu ja kysele

Mikäli kaipaat palkittua taikuutta tapahtumaasi, ota yhteyttä!

Tunteita, jotka jäävät mieleen - kokemuksiani asiakastilaisuudesta

Jokainen tilaisuus on erilainen - ja jokainen esitys uniikki.

Lause saattaa tuntua kliseeltä, mutta se on totta. On eri juttu hypätä “lauteille” rakennusfirman pikkujouluissa iltayhdeksän jälkeen kuin kohdata yleisönsä idyllisen kartanon juhlasalissa kesähäissä. 

Tiloissa ja tapahtumissa vain on erilaisia tunnetiloja.

Tuo tunne muodostuu luonnollisesti monesta eri asiasta. Mielenkiintoisen ja tapahtumarikkaan työhyvinvointipäivän jälkeinen show hotellin ravintolassa tarkoittaa yleisöä, joka on ehtinyt jo olla toistensa kanssa pitkin päivää, tutustuen kenties ensimmäistä kertaa toisiinsa normaalin konttorimiljöön ulkopuolella. Kesken seminaaripäivän tarjoiltu esitys sen sijaan keskeyttää usein kahden tai useamman työkaverin päivän ja haastaa nousemaan lavalla muiden, tuiki tuntemattomien seminaariosallistujien eteen. Tällöin tunne yleisössä on varautuneempi. On hankalampi saada avustajia, eikä omia tunteitaan haluttaisi niin tuoda esille. 

Esiintyjän ammattitaitoon kuuluu aistia tuo tunne, ja tarjoilla parastaan tilaisuudesta riippumatta.

Viime viikolla koin todellisia taikurin tähtihetkiä esiintyessäni Häät -lehden 30-vuotisjuhlissa. Paikkana oli tunnelmallinen tapahtumatila Blomstedt Helsingissä. Paikalle oli kertynyt runsaasti hääalan väkeä - hääsuunnittelijoita, valokuvaajia, floristeja, tapahtumamyyjiä ja muita häiden ympärillä hääräileviä. Tilan tunnelma, feng shui, oli enemmän kuin kohdallaan. Luulen tämän johtuvan siitä, että tällä kertaa yleisö muodostui ihmisistä jotka tekevät työssään kaikkensa onnistuneiden juhlien eteen. 

Omaa esiintymistä odottaessa tämän positiivisen fiiliksen pystyi aistimaan, vaikken osaakaan täysin eritellä miten.   

Ilta eteni jouhevasti erilaisten haastattelujen rytmittäessä kulkua. Paikalla olleet ammattilaiset olivat loihtineet hauskalla tavalla neljä erilaista hääpöytää, jokaisen yhdelle menneelle vuosikymmenelle. Oli mielenkiintoista kuunnella pitkään alalla mukana olleilta miten häiden järjestäminen Suomessa on muuttunut eri vuosikymmeninä. Milloin on haluttu leveää röyhelömekkoa, milloin rustiikkia ja siniharmaansävyisiä kakkuja. Arvostus alan ammattilaisia kohtaan nousi entisestään. Samalla tulin pohtineeksi omaa rooliani taikurina ja mentalistina.

Taikurin rooli tapahtumissa - pelkkää huijausta vai jotain enemmän?

Taikureihin liitetään Suomessa edelleen mielikuvia, jotka eivät ole enää totta. Harva taikuri varastaa lompakoita tai vetelee kaneja hatuista. Katoamaan päin on myös katsojien piikittely ja avustajien kustannuksella naureskelu. Moderni taikuri keskittyy ihmeellisten hetkien tarjoamiseen viihde edellä. Pääosassa ei ole esiintyjä, vaan jokainen osallistuja ja lavalle avustamaan päässyt katsoja. Esityksessä ei ole kyse minusta, vaan meistä.

Mutta ovatko temput pelkkää viihdettä vai voivatko ne olla jotain enemmän? Sekä että.

On toki hetkiä, jolloin tehty temppu on juurikin sitä - vain temppu. Jotain pientä ja näppärää. Jotain mikä kenties hämäsi sinua, mutta joka ei sen isommin herättänyt sinussa tunteita. Mutta joskus, juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan, voi taikaesitys olla myös paljon enemmän. 

Silloin kaikki tähdet ovat kohdallaan. Yleisö on saatu mukaan leikkiin, jonka lopputulos hämmentää ja naurattaa. Lavalle saapunut taikuri on saanut epäilevätkin laskemaan kilpensä ja yleisön luomaan yhdessä jotain, joka on totta (ja samalla mahdotonta) vain sinä iltana. 

Esiintyminen hääalan ammattilaisille oli juuri tällainen. Pääosassa en ollut minä, vaan 30 -vuotisjuhliaan viettäneen lehden kutsuvieraat eli nk. “hääväki.” 

Kirjoituksen tarkoitus ei ole pöyhistellä omalla tekemisellä, vaan kertoa yhden onnistuneen tilaisuuden kulku eli miten taikaesitys, tässä tapauksessa mentalismi, toimi välineenä jollekin, joka jäi selkeästi sekä esiintyjän että yleisön mieliin todella positiivisella tavalla. Pari päivää juhlien jälkeen viesti puhelimessa sai hymyn huulille. Lähettäjänä oli keikan tilaaja, Häät -lehden perustaja ja päätoimittaja Sari Yli-Salomäki:

“Olet ihan best! Se sun veto oli aivan nappi juuri siihen hetkeen, ja tiivisti tunnelman lopussa ihan käsin kosketeltavaksi. Oli ihana katsoa, miten yleisö seurasi sinua aivan henkeä pidätellen.”

Olen palautteesta kiitollinen, ja erityisen onnellinen siitä, miten myös minä saan tehdä työtä, joka voi parhaassa tapauksessa tehdä kaikenlaisista tapahtumista ikimuistoisia.

Mikäli sinun juhlasi kaipaavat magiaa, ota yhteyttä.

Ajatustasolla: Erja Lahdenperä

Murehdimme helposti menneitä ja huolehdimme tulevasta sen sijaan, että eläisimme pelkästään tätä hetkeä. Samoin olemme taipuvaisia tulkitsemaan asioita aina samalla tavalla, omasta opitusta näkökulmastamme käsin. Tietoisuus- ja läsnäolotaidoilla tarkoitetaan keskittymistä kulloinkin meneillään olevan hetken kokemiseen, havainnointiin ja hyväksymiseen.

Haastattelussa on yli neljäkymmentä vuotta meditoinut Helsinki Mindfulnessin Erja Lahdenperä. Jaksossa tutustutaan tietoisen läsnäolon harjoituksiin tarkemmin ja käydään läpi siitä saatavia hyötyjä.

Erja Lahdenperän mukaan pelkkä puhe ei kuitenkaan riitä, vaan meditointi on koettava, jotta sen ymmärtää. Lahdenperän ohjaama muutaman minuutin mittainen keskittymisharjoitus kuullaan jakson päätteeksi.

Erjan löydät osoitteesta https://www.helsinkimindfulness.fi/

PodPlay: https://radioplay.fi/podcast/ajatustasolla/id-2125678/

Spotify: https://open.spotify.com/episode/5XW85rD019N8S6iloHR6iM?si=fd2c3e8f430849af

Ajatustasolla: Jussi K. Niemelä - stoalaisuus ja asenne

Reilu parituhatta vuotta sitten syntynyt stoalaisuus on nostanut viime vuosina jälleen päätään, kenties kovemmin mitä muutamaan vuosikymmeneen. Self help-kirjallisuuden lisääntyessä yhä useampi on törmännyt niin Senecan, filosofikeisari Marcus Aureliuksen kuin Epiktetoksenkin teksteihin. Mutta mistä on kyse ja miksi stoalainen tapa ajatella on nykyään niin suosittua? Ajatustasolla vieraana toimittaja ja kirjailija Jussi K. Niemelä

Podplay: https://radioplay.fi/podcast/ajatustasolla/id-2124536/

Spotify: https://open.spotify.com/episode/0mHlYEQeL13UE4GJUCkV7d?si=0fd02904743743fb

Ajatustasolla: Jose Ahonen : "Todellisuus on plastista"

Jose Ahonen on mentalisti ja vuorovaikutuskouluttaja. Jose on kouluttanut vuorovaikutustaitoja ja ihmismielen kummallisuuksia lentokenttien turvakouluttajista poliiseihin, esimiehistä myyjiin. Tällä kertaa Ajatustasolla -podcastissa aiheina mm. todellisuuden muodostuminen, hypnoosi ja Josen tuleva Yli luonnollisen -kirja…

Podplay: https://radioplay.fi/podcast/ajatustasolla/id-2118950/

Spotify: https://open.spotify.com/episode/1hG4bWKiodfHZXfLYy1OAg?si=f96587d0be524bd5

Ajatustasolla: Jari Saario, mies joka soutaa yksin yli Atlantin

Voiko näkökulmaa muuttamalla muuttaa itseään?

Tätä pohtii uusi Ajatustasolla -podcast, joka keskittyy mielen hyvinvointiin ja asenteeseen. Aihepiireinä ovat syksyn aikana mm. stoalaisuus, huomion ohjaaminen, onnellisen elämän taidot, aivojen plastisuus, hyvä vanhemmuus, päätöksenteko ja mindfulness.

Ensimmäisessä jaksossa vieraana on Helsingissä asuva pelastaja Jari Saario, joka aikoo tehdä historiaa ja soutaa ensimmäisenä ihmisenä maailmassa yksin yli Atlantin ja takaisin. Mittaa matkalle kertyy kaikkiaan 11 000 kilometriä, ja reissuun olisi tarkoitus lähteä vuoden lopussa. 

Ensimmäinen, 5 000 kilometrin mittainen eteläinen reitti suuntautuu Kanariansaarten La Gomeralta Atlantin yli Karibian Antiguaan. Ensimmäisen reissun jälkeen Saarion erikoisvalmisteinen vene kuljetetaan New Yorkiin, josta miehen olisi tarkoitus ponnistaa toiselle, noin 6000 kilometrin matkalle kohti Lontoota. 

Mikä ajaa miestä näin valtavan haasteen pariin ja minkälaisella asenteella Atlantin valtameri valloitetaan?

Näin irtaudut Matrixista

By W.carter - Own work, CC BY-SA 4.0

Yksi lempileffoistani on kulttiklassikoksi noussut The Matrix, jossa vallankumousjohtaja Morpheus tarjoaa päähenkilö Neolle elokuvan alkumetreillä valinnan punaisen ja sinisen pillerin väliltä. Punainen pilleri edustaa epävarmaa tulevaisuutta – se vapauttaisi Keanu Reevesin näyttelemän nörtin oravanpyörästään eli koneiden luomasta unimaailmasta ja mahdollistaisi pääsyn todelliseen maailmaan. Se antaisi Neolle kyvyn nähdä asiat niin kuin ne ovat. Todellinen maailma on Neon osalta kuitenkin karumpi kuin koneiden tarjoama tekotodellisuus. Toinen vaihtoehto on ottaa sininen pilleri joka palauttaisi Neon takaisin koneiden orjaksi, elämään välinpitämätöntä ja turvallista elämää mielikuvitusmaailma Matrixissa. Kuten Morpheus sanoo:

You take the blue pill...the story ends, you wake up in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill...you stay in Wonderland, and I show you how deep the rabbit hole goes.

Neo tottakai valitsee punaisen pillerin ja tie totuuteen avautuu.

Myös me elämme välillä eräänlaisessa haavemaailmassa. Mutta toisin kuin elokuvassa, oman todellisuutemme luojia olemme me itse, ei futuristiset koneet.

Miten valita punainen pilleri?

Lähestytään ongelmaa tutustumalla hypnoosiin.

Olin nuorempana ällistynyt nähdessäni brittihypnotisti Paul McKennan saavan avustajansa esittämään mitä kummallisimpia temppuja tv-kameroiden edessä. Porukka esitti milloin eläimiä, milloin luuli olevansa kuumalla rannalla vaatteitaan riisuen. Vaikka lavahypnoosin eettisyydestä ja katsojien nolaamisesta voidaan olla montaa mieltä, tosiasia on että hypnoosi on todellinen ilmiö. Kyse ei kuitenkaan ole unesta, eikä transsista.

Hypnoosissa ollessaan ihminen on yksinkertaisesti alttiimpi ideoille ja ehdotuksille. Hypnotisoijan tarjoama totuus korvaa aiemmin tiedetyn. On erittäin hämmentävää huomata miten annettu suggestio toimii reaaliajassa. Muutaman lauseen jälkeen on mahdollista vakuuttaa toinen uskomaan hänen kätensä olevan kuin liimattuna ohimolle. Tilanne on hauska, mutta todella absurdi. Olen testannut kyseistä suggestiota muutamia kertoja, ja aina yhtä häkeltynyt siitä miten kummallinen ihmismieli oikein onkaan.

Annettu suggestio siis korvaa aiemmin tiedetyn todellisuuden, ja uusi totuus on kohteelle yhtä totta kuin mikä tahansa muukin. Siitä syystä esimerkiksi tässä klipissä hypnoterapeutti Anthony Jacquin saa tavallisen torimyyjän luulemaan myymänsä kurkun olevan maailman isoin jointti, alle 30 sekunnissa.

Keskittyneessä tilassa todellisuus muuttuu:

Hypnosis literally changes our perception of reality, it gives us another false consciousness that we adapt to as being as true and real as the last – in this sense reality is plastic.

Anthony Jacquin

Tunnettu yhdysvaltalainen hypnoterapiaan erikoistunut lääkäri ja psykiatri Milton Erickson kiteytti hypnoosi-ilmiön myös mielenkiintoisesti:

A state of special awareness characterized by receptiveness to ideas.

Ei ihme, että hypnoosia käytetään edelleen menestyneesti vaikkapa fobioiden hoitamisessa tai tupakan polton lopettamisessa. Joskus päähän juurtunut tapa tuntuu olevan kiinteä osa itseä, osa sitä kuka oikeasti on, vaikka todellisuudessa jokainen mielipide ja tapa on muodostunut hiljalleen eri asioiden vaikutuksella. Emme siis aina näe metsää puilta. Selitämme itsestämme asioita, jotka ovat totta vain sen takia, koska luulemme niiden olevan.

Kerromme siis itsestämme tarinaa. Mutta onko se aina totta?

Omakohtainen kokemukseni muutaman vuoden takaa liittyy tähän samaan havaintoon. Olin jo pitkään ollut ärsyyntynyt siitä, millä tavalla urani esiintyjänä jumitti ikäänkuin paikallaan. Tunsin olevani samassa pisteessä enkä päässyt eteenpäin. Muiden menestys tuntui välillä ärsyttävältä, miksi he saivat kaikki mahdollisuudet mitä minulta evättiin? Istuin ja ihmettelin tätä kuukausitolkulla, kunnes tajusin syyn olevan siinä, ettei minulla ollut suunnitelmaa. Sen sijaan että märehtisin asiaan, minun piti vain tarttua toimeen. Omaksuin hiljalleen uuden asenteen ja samalla asiat lähtivät edelleen rullaamaan. Törmään vastaavanlaisiin juttuihin melko usein omassa elämässäni. Selitän itselleni jotain minkä luulen olevan totta, kunnes tajuan miten väärässä olenkaan (taas) ollut.

Mikään ei ole kiveen kirjoitettu

Paatunut ammattisotilas voi vaihtaa alaa ja alkaa taidemaalariksi. Masentunut ja ylipainoinen voi muuttaa täysin elämänsä suuntaa muuttamalla asennettaan (ääritapaus).

Maailma on täynnä samanlaisia tarinoita. Tiedän erään kaverin, joka tiputti painoaan kolmen viikon aikana yli 20 kiloa. Määrä oli hieman isompi kuin se, jonka hänen lääkärinsä antoi rajaksi sille että hänet otetaan ns. lihavuusleikkaukseen eli mahalaukun pienennykseen. Tietty määrä siis painoa pois tai et pääse leikkaukseen.

Mikä tekee asiasta mielenkiintoisen on se, että ennen lääkärin kehoitusta hän väitti laihtumisen olevan mahdotonta. Mies oli mielestään kokeillut jo kaikkea, mutta huonon aineenvaihdunnan takia leikkaus tuntui ainoalta vaihtoehtolta. Toki noin suuri määrä tuossa ajassa ei ole terveellistä, mutta jostain se tahto kuitenkin löytyi.

Joskus olisi hyvä kyseenalaistaa omaa todellisuuttaan. Onko tilanteeni tämä koska haluan niin, vai koska väitän niin? Valitse punainen pilleri ja ota selvää.

Haluatko nähdä miten ostokset maksetaan paperilla? Katso täältä.