Miten tulla taikuriksi?
Siinä yksi yleisimmin minulta kysytty kysymys. Kuulen sitä keikkapaikoilla jatkuvasti. Ihmiset haluavat tietää, miten on mahdollista oppia tekemään jotain, mikä näyttää ja jopa tuntuu mahdottomalta.
Miten tulla taikuriksi?
Oma tieni taikuriksi on ollut pitkä ja täynnä ylä- ja alamäkiä. Törmäsin ensimmäistä kertaa taikuuteen kuten moni muukin kollega: ystäväni sai lahjaksi taikurin temppuja sisältäneen ihmeellisen laatikon jonka sisältö ja temput vetivät kummallisella tavalla puoleensa. Muistan lapsuudesta brittiläisen Paul Danielsin tv-ohjelmat, David Copperfieldin massiiviset illuusiot ja Timo Taikurin, jonka esitys Särkänniemessä oli se, joka sytytti minussa niin sanotun "taikuuden kipinän".
Mutta on eri asia harrastaa jotain, kuin tehdä siitä itselleen työtä.
Nuorempana harrastaminen oli juuri sitä: harrastamista. Treenailin temppuja lähinnä muutaman myös taikuudesta innostuneen kaverini kanssa, kunnes yläasteikäisenä temppuilu myös itseltäni loppui kokonaan.
Esiinnyin 12-vuotiaana muistaakseni kolme kertaa. Seuraavaa showta saatiinkin odottaa.
Vasta noin parikymppisenä, armeijan ajoleirillä keskellä yötä vahdissa ollessani sain vision: kun pääsen kotiin, opettelen taivuttamaan lusikkaa kuin Uri Geller. Kipinä syttyi jälleen.
Uri Geller, mikäli olet elänyt tynnyrissä, on israelilainen psyykikko ja mentaalisten temppujen esittäjä, joka nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen taivuttaessaan mm. haarukoita ja lusikoita nähtävästi pelkän mielenvoimansa avulla. Gellerin karisma pureutui nuoren Tommin mieleen, ja nousi esille räntäsateen ja väsymyksen keskellä.
Tämä on se, mitä haluan tehdä.
Päätökseen vaikutti oleellisesti myös brittiläisen mentalisti Derren Brownin raketinlailla nousuun lähtenyt suosio Suomenkin tv:ssä esitettyjen ohjelmien ansiosta. Brown oli ensimmäisiä, puhtaasti psykologian ja suggestion viittaan miraakkelinsa pukevia esiintyjiä, ja miehen tyyli jäi lähtemättömästi mieleen. Jos ns. perinteisen lavataikurin temput eivät olleet koskaan saaneet minua liikkeelle, viimeistään Brownin ultrarealistinen ote mielenhallintaan suorastaan imi puoleensa.
Sysäsin itseni mentalismin pariin. Luin kirjoja, kävin luennoilla, tein mitä tahansa, jotta tämä uusi ja mielenkiintoinen maailma tulisi itselleni tutuksi. Harjoittelin tekniikoita ja laajensin samalla myös horisonttia. Pelkän mentalismin lisäksi halusin tietää hypnoosista, suggestioista, käyttäytymisen psykologiasta ja ihmismielen muista kummallisuuksista.
Mutta en esiintynyt, koska kuten sanottu: on eri asia harrastaa jotain, kuin tehdä siitä työtä.
Oma esteeni oli valtavan raskaana hartioilla painava esiintymisjännitys. Olin kyllä tunnettu siitä, että tein temppuja missä tahansa liikunkin, parikymppisenä lähinnä baareissa ja yökerhoissa, mutta "virallinen" esiintyminen, maksavan yleisön edessä oli kuin painajainen.
Kunnes tapasin Michael Weberin.
Michael Weber on yhdysvaltalainen taikuri ja mentalisti sekä taikuuden kävelevä tietosanakirja. Vierailtuaan ensimmäistä kertaa Suomessa ja Kouvolan Taikapäivillä vuonna 2009 hän sanoi jotain, joka muutti elämäni suunnan. Weber nimittäin mainitsi, ettei kukaan voi sanoa itseään taikuriksi, ellei esiinny. Pari kuukautta tuon lauseen jälkeen nousin ensimmäistä kertaa maksavan yleisön eteen.
"Mutta kerro nyt jo että miten tullaan taikuriksi!", mietit varmasti.
Siinä se juuri onkin, en minä tiedä.
Ammattilaiseksi pääseminen on erittäin kovan työn takana. Ensinnäkin, voi kestää vuosia että taikuuden pariin tullut saa tarvittavan kokonaiskuvan siitä, mitä tämä touhu ylipäätään tarkoittaa. Toisin sanoen: minkälaisia efektejä on olemassa, mitkä ovat yleisimmät niissä käytetyt metodit. Sen lisäksi on harjoiteltava. Ja harjoiteltava. Ja harjoiteltava.
Kun tekniikka on jotakuinkin hallussa, on seuraavaksi siirryttävä oikeiden ihmisten eteen. Ja oltava valmis ottamaan kaikki vastaan, myös pettymykset. Nyrkkisääntönä voidaan pitää tempun onnistumista harjoitustilanteessa kymmenen kertaa putkeen. Vuosikymmenien kokemuksella voin tosin sanoa, että uusien temppujen opettelu helpottuu taitojen karttuessa. Taikurin ensimmäiset vuoden alan parissa menevät siis ikään kuin työkalupakin koostamiseen. Työkalupakin sisältö koostuu lopulta siitä, mihin kukin on valmis käyttämään aikaansa.
Suomessa on käsittääkseni alle 20 ammattitaikuria. Se on aika vähän. Luku kertoo jotain alan raadollisuudesta. Tie ammattilaiseksi on usein pitkä ja kivinen, mutta innokkuudella ja avoimella mielellä helpottaa mahdollisuuksiaan. Totuus on se, ettei kukaan elätä tällä itseään tekemällä pelkästään hyviä taikatemppuja. On osattava markkinoida, oltava helposti lähestyttävä, tiedettävä ja tunnettava markkinat ja asiakkaat ja varsinkin sen, mitä yleisö haluaa. Mistä se on kiinnostunut, mikä sitä innostaa entä minkälaiset temput ovat tylsiä ja pitkäveteisiä.
"Miten tullaan taikuriksi" on aiheena vähintään kirjan arvoinen, mutta listaan alle vielä viisi tärppiä kaikille aiheesta aidosti kiinnostuneille:
1. Tutustu alaan rauhassa
2. Älä juokse uusien temppujen perässä, kaikkea ei voi oppia
3. Kun esität, yritä olla oma itsesi
4. Älä kiirehdi, kukaan ei jahtaa sinua (tutustu materiaaliin rauhassa)
5. Taikurit ovat äärimmäisen tiivistä sakkia, ole muihin yhteydessä, verkostoidu ja kysele
Mikäli kaipaat palkittua taikuutta tapahtumaasi, ota yhteyttä!
