Jokainen kertoo itsestään tarinaa (osa 2)

Jatketaan itsekurista. Lue ensimmäinen osa täältä.

Et ehkä haluaisi hyväksyä selitystä siitä, että itsekuri on vain asenteesta kiinni. Näin kuitenkin on, halusit sitä tai et. Ei ole olemassa sataprosenttista motivaatiota. Kovinkin suorittaja haluaa välillä pitää taukoa ja jopa menestynein hikipinko voi miettiä välillä tekemisensä järjettömyyttä. Vastoinkäymisiä sattuu ja silloin tekisi mieli vain luovuttaa. Pointti on siinä, ettei odota ulkoisten seikkojen muuttuvan itselleen suotuisammiksi, vaan painaa vain eteenpäin kaikesta huolimatta. Mieli keksii kyllä selityksiä ja keinoja välttää tekemästä sitä mitä oikeasti pitäisi. Miten monta kertaa sitä onkaan huomannut tekevänsä jotain muuta, kuin mitä alunperin piti? Välttelemme asioiden tekemistä, eikä siihen auta kuin itsekuri.

Kaipaan itsekin itsekuria. Pitäisi jaksaa sinnitellä syömällä vähemmän ja terveellisemmin. Kirjoittaminenkin on vielä liian satunnaista, haluaisin tehdä sitä useimmin, mutta en tee. Asiaan ei tule muutosta katselemalla motivointivideoita Youtubesta tai valittamalla kiireisestä aikataulusta. Ei, se muuttuu vain jos päätän niin, ja pidän itseäni velvollisena pitämään sovitusta kiinni. Siirryin reilu vuosi sitten työmatkapyöräilijäksi. Aluksi aamukuudelta herääminen ja sateeseen lähteminen ärsytti. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin päätin olla välittämättä heräämisen jälkeen korvieni välissä soivasta valitusvirrestä. 

Aivan sama sataako. Lähden ulos silti. Jos sataa, puen sadevaatteet. Mutta en valita. Tilanne on mikä on, kestä se. 

Oma esimerkkini ei todellakaan ole rankimmasta päästä, mutta se on mielestäni hyvä esimerkki normaaliin arkeen asennoitumisesta. Miksi ihmeessä haluan pahoittaa mieleni heti herättyäni? Suck it up!

Harjoitat itsekuria tai et, jotain yksinkertaisen kaunista siinä kuitenkin on. Itsekurin sanomasta saarnaa myös yhdysvaltalainen entinen merijalkaväen sotilas ja upseeri, nykyinen podcast-isäntä ja puhuja John “Jocko” Willink. Ilmiöksi noussut mies elää kuten opettaa. Edelleen, vuosia sotilasuransa päättymisen jälkeen hän herää aamuneljältä aloittaen päivänsä tarmokkaalla kuntosaliharjoituksella. Vaikka en pidäkään täysin Willinkin pitkälle viedystä tavasta elää otsa kurtussa ja naama peruslukemilla, jotain vaikuttavaa näen kuitenkin hänen käyttämässään sanonnassa siitä, miten itsekuri, sen sijaan että se jollain tavalla rajoittaisi elämää, itse asiassa vapauttaa sinut elämään onnellisemmin. 

Tämän yksinkertaisen ideansa hän on taltioinut jopa kirjansa nimeksi: “Discipline Equals Freedom”, eli suomeksi “Itsekuri on yhtä kuin vapaus”. Merijalkaväen tiukan kurin alla elämään tottunut Willink on sitä mieltä, että pitäessään itseään tietyn kurin alaisena ihminen vapautuu elämään haluamaansa elämää. Ajatus siitä että ennalta määritellyssä lupauksessa pysytään tilanteesta huolimatta, on yksinkertaisen kaunis.

Oletetaan että tavoitteenani olisi aloittaa juoksuharrastus ja samalla pudottaa kilo tai pari kertyneestä massasta. Niin kuin jokaisen uudenvuodenlupauksen ja elämänmuutoksen alkuvaiheessa, olisin projektin alussa erittäin innostunut siitä mihin olen pyrkimässä. Saattaisin nähdä unelmissa itseni jo paremmassa kunnossa, kirmaamassa metsäpoluilla entistä onnellisempana. Koska kyseessä olisi suuri elämänmuutos ja unelma paremmasta, olisin luultavasti huudellut asiasta vähintään Facebookissa - laittanut siis rohkeasti suunnitelmani universumin nähtäväksi. Kävisin ostamassa hyvät lenkkitossut, uudet juoksutrikoot ja sykettä mittaavan treenikellon. Willinkin tavoin päättäisin yllättää perheeni virittämällä herätyskellon pirisemään jo ennen kukonlaulua. 

Miten pitkään jaksaisin jos antaisin itselleni edes mahdollisuuden lipsua? 

Valitettavasti päätöksen kestävyyttä mitataan usein päivissä, ei edes viikoissa. Harva meistä jaksaa herätä juoksulenkille, ja vielä harvempi pitäisi rutiinista kuukausitolkulla kiinni. 

Yhtenä syynä, jos Martelaa ja Stanfordin tutkijoita on uskominen, ovat aiemmat kokemukseni omasta asenteestani liikunnan suhteen. Syvälle tajuntaan pinttyneet arvot ja mielikuvat itsestä määräävät suuresti miten pitkään jaksan uutta harrastustani toteuttaa, ja miten tiukasti pysyn uuden ruokavalion asettamissa rajoissa. 

Yleensä itsekuri nähdään asiana, jota joko on tai ei ole. 

“Aloittaisin muuten, mutta en tiedä onko minulla itsekuria siihen.” 

Kuulostaako tutulta? Mitä jos antautuisimme herra Willinkin yksinkertaistetun mallin luomiin, erittäin tiukkoihin rajoituksiin. Toisin sanoen; kävi miten kävi, emme anna itsellemme tilaa lipsua tavoitteesta. Emme yksinkertaisesti salli sitä. Lue vielä filosofi Martelan johtopäätös, ja palaa tähän skenaarioon takaisin. 

Jos kerran tahdonvoima on asenteesta kiinni, meidän pitää muuttaa asenteemme. Siitä ei keskustella, siitä ei saa lipsua - se on ja pysyy. Yksinkertaista. Kuten sanottu, meillä jokaisella on valta muuttaa omaa käytöstämme hallitsemalla omaa mieltämme. Miten monesti olet joko kuullut tai lukenut ihmisistä, jotka muuttivat täysin elämänsä? Oletko koskaan jo alitajuisesti jakanut itsellesi häviävän käden ajattelemalla “Minusta ei olisi tuohon..” 

Ehkä syy ei ole ulkopuolisissa asioissa, ei säässä, ei huonoissa varusteissa, ei maantieteellisessä sijainnissa, ei huonosti nukutussa yössä - vaan asenteessasi.

“Don’t expect to be motivated every day to get out there and make things happen. You won’t be. Don’t count on motivation. Count on Discipline.”

― Jocko Willink, Discipline Equals Freedom: Field Manual