Miten kauan kestää oppia uusia temppuja?
Palataanpa jälleen tuttujen ja useiten kuultujen kysymysten äärelle. Istuin ja vietin aikaani jokin aika sitten juhlissa, jossa suurin osa vieraista oli minulle uusia tuttavuuksia. Keskustelu pyöri arkisten asioiden ympärillä, kerrattiin kuulumisia, tutustuttiin kukin toisiimme. Siinä missä hieman nuorempana olisin ollut innokkaana näyttämässä kovimpia temppujani niistä kiinnostuneille, keskityin pääsääntöisesti keskustelemaan ns. normaaleista aiheista, enkä puskemaan kaikkien tietouteen sitä, mitä työni ulkopuolella teen. Täysin puskista joku kuitenkin muisti kuulleensa että esiinnyn mentalistina, ja pyysi kainosti minua näyttämään jonkun tempun. Koska olimme kotonani ja käden ulottuvilta löytyi sopivasti korttipakka, ryhdyin niin sanotusti hommiin.
Päätin jymäyttää tämän selvästi taikuudesta innostuvan henkilön sillä parhaalla, ns. A-luokan materiaalilla. Sillä minkä olen opetellut jo vuosia sitten. Sillä, jonka tiedän toimivan. No matter what. Ensimmäinen temppu ikäänkuin lämmittelyksi. Toinen lyömään katsojalta tajun sekunniksi kankaalle.
Kaikeksi onneksi temput onnistuivat, ja hän oli näkemästään erittäin mielissään ja hämmentynyt.
Mutta miten tämä kaikki liittyy jutun otsikkoon?
Siten, että uuden tempun oppimisessa ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa. Opettelin nuorempana jotain tiettyä liikettä ja liikerataa päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen. Nyt, uuden tempun oppimisen ohella, pystyn tekemään liikkeen sitä kummemmin miettimättä ja samalla aika jossa tempun sisäistän, nopeutuu huomattavasti.
Olen mokannut kyseiset temput niin monta kertaa, että mokaamisten määrä on nykyään jo lähellä nollaa. Tiedän siis temput kuin omat taskuni. Toisaalta repertuaarista löytyy myös temppuja joita olen tehnyt vasta hetken aikaa, ja silti niiden esittäminen sujuu jo nyt kuin tanssi. Taikuudessa, kuten muillakin aloilla oppiminen on sitä helpompaa, mitä kauemmin olet sitä tehnyt.
Aluksi kaikki on uutta ja vaikeaa. Vasta-alkajalle opeteltavien asioiden määrä voi olla ylitsepääsemätön, mutta tietyn ajan kuluttua oma mieli alkaa jäsentää oppimaansa, ja myös itse oppiminen helpottuu. Jos haluat oppia korttitemppuja, opettele korttitemppuja. Opettele korttien käsittelyä. Tietyn vaiheen ylitettyäsi uuden tempun opettelu kestää enää murto-osan siitä, mitä se kesti urasi alussa.
Ympäripyöreä vastaus, mutta en osaa vastata paremminkaan...
Mikä on siisteintä taikurina olemisessa?
Olen herännyt aikuisiässä monta kertaa sen tiedon tajuamiseen, että alan ulkopuolisia ihmisiä kiinnostaa temppujen mekaanisen toteuttamisen lisäksi monesti SYYT siihen, miksi olen jatkanut harrastamistani siihen pisteeseen, että olen heidän kanssaan temppuineni viihdyttämässä ja jakamassa muutaman lyhyen ja mystisen hetken.
Olen vakaasti siinä uskossa, että suurinta osaa lapsia kiinnostaa taikuus. Moni muu pystyy tämän myös allekirjoittamaan ja kyllähän sen huomaa nyt pienen lapsen isänä, että omalle lapselle tekemäni kolikon kadotukset ovat aidosti hämmentäviä.
Hän uskoo että kolikko katosi. Hän ei pysty millään selittämään näkemäänsä.
Uskon, että osalle taikureista tämä lapsena saatu "kipinä" ei vain millään suostu sammumaan. Kiinnostus oudon ja ihmeellisen katsomiseen ja harjoitteluun on jotain niin koukuttavaa, jotain niin omaa ja aitoa, että siitä on vaikea päästää irti. Sen takia suurin osa taikureista sanoo aloittaneensa jo lapsena. Sieltä se kipinä on saatu. Ja tämä on luonnollista, niin kävi myös omalla kohdallani.
En muista tarkkaa ikää tai päivämääriä.
Muistan välähdyksinä hetkiä lapsuudestani jotka ovat jääneet mieleeni tärkeinä kiintopisteinä siinä, miksi arvostan edelleen tekemääni keppostaidetta.
Muistan miten naapurin Jan-Erikille ostettiin taikurinsetti. Muistan sen miten olin aina se, joka sitä settiä pyysi esille ja teki siellä olevia temppuja. Muistan jo edesmenneen taikuri Paul Danielsin tv-ohjelman ja miehen suvereenisti tekemän kupit ja pallot-rutiinin.
Muistan Timo Taikurin Särkänniemessä. Muistan ihmetelleeni jo lapsena, että miten helvetissä se naru muka muuttuu ehjäksi jos se on kerran saksilla katkottu?
Muistan uudenvuodenaatot ja David Copperfieldin tv-spesiaalit joita juoksin katsomaan aina ennen nukkumaanmenoa. En voinut käsittää miten hän suoriutui tempuistaan. Harrastuksen alkuvaiheissa ihmettelimme ja spekuloimme ystäväni Timon kanssa metodeja, joita Copperfield olisi voinut käyttää. Miten ihmeessä joku voi kävellä Kiinan muurin läpi? Miten kummassa Copperfield kadottaa Vapauden Patsaan?
Muistan viikonloput mummulassa ja tv:stä näkemäni levitaatio-illuusiot. Muistan Simo-taikurin Porin Karhuhallissa. Muistan Iiro Seppäsen tv-ohjelman ja nuoruudessa koetut sirkusleirit.
Harrastuksen edetessä huomasin, ettei minun tarvitse tietää kaikkia salaisuuksia. Tylsin ja myrkyllisin asia tällä alalla on tietää kaikesta kaikki. Nautin suunnattomasti niistä harvoista hetkistä, jolloin koen saman tunteen kuin lapsena katsoessani taikuutta. Nautin myös jos saan tuotettua jollekin tuon tunteen.
Siinä on itse asiassa kiteytettynä hienoin aspekti taikurina olemisessa; kyvyssä luoda taikuuden hetki jollekin.
Jättiläisten olkapäillä
SuomiAreena 2018
Lukemani mukaan joskus muinoin sanottiin, että taiteilija seisoo aina jättiläisten olkapäillä. Sanonta kuvaa sitä, miten näemme pidemmälle kuin edeltäjämme – ei siksi, että olisimme heitä kehittyneempiä, vaan koska meillä on heidän tietonsa oppaanamme. Tärkeintä oli siis tuntea edeltäjänsä.
"Jos olen nähnyt muita kauemmas, se johtuu siitä, että olen seissyt jättiläisten olkapäillä." Isaac Newton.
Syy, miksi olen niin pohdiskeleva, johtuu siitä mihin seuraan minut on juuri hyväksytty. Sain nimittäin tällä viikolla vahvistuksen siitä, että minut on hyväksytty mukaan kansainväliseen Psychic Entertainers Association Inc-järjestöön. P.E.A. toimii ehdottomana ammattimentalistien, hypnotistien ja muiden psyykikkoviihdyttäjien kattojärjestönä maailmassa. Vuonna 1978 perustettuun kansainväliseen järjestöön kuuluu noin 250 jäsentä ympäri maailman. Sain kunnian olla järjestön kolmas suomalaisjäsen kautta aikain, aiemmin sisään on hyväksytty alan ehdottomat huippunimet Suomesta, Pete Poskiparta ja Jose Ahonen.
Järjestön tehtävänä on helpottaa alan ammattilaisten keskinäistä kommunikointia, sekä viedä alaa yleisesti eteenpäin mm. koulutustapahtumien ja tapaamisten muodossa. On todella hienoa tulla hyväksytyksi mukaan tähän perinteiseen järjestöön, ja antamaan oma panoksensa mentalismin eteenpäin viemiseksi.
Alan ulkopuolisille nimet, kuten Bob Cassidy, Banachek, Max Maven tai Michael Weber eivät kerro luultavasti yhtään mitään, mutta jokainen heistä on jättänyt sekä itseeni, että koko alaan lähtemättömän vaikutuksen. On suuri kunnia päästä samaan seuraan alan kovimpien nimien kanssa, ja työ rakastamani aiheen parissa jatkuu entistä suuremmalla intohimolla!