Elämme tällä hetkellä ihmiskunnan historian parasta aikaa monella mittarilla mitattuna. Erityisesti meidän suomalaisten olisi syytä olla onnellisia saamastamme erityislaatuisen hyvästä asemasta maapallolla. Vanha vitsihän menee, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Loskassa aamuviideltä töihin raahautuva palkkatyöläinen ottaisi vastaan monesti vähän isommankin voittopotin. Harmittelemme miten vietämme täällä härmässä suurimman osan ajasta pimeyden keskellä, ja syystäkin juhlimme läpi sen lyhyen ajan mitä täällä kesäksi kutsutaan.

Mutta asiat ovat pimeydestä ja loskasta huolimatta vallan mainiosti! Mikäli olet seurannut vähääkään uutisointia maailmalla tapahtuvista asioista, olet saattanut huomata, että muualla meno on vähintäänkin piirun verran enemmän hanurista kuin täällä lintukodossamme Suomessa. Olemme etuoikeutetussa asemassa puhtaan ilmamme, kohuista huolimatta melkoisen rehellisten päättäjien, yleisen hyvinvoinnin ja fiiliksen suhteen. Tällä hetkellä käynnissä olevat Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja nykyisen istuvan presidentin, Donald Trumpin touhut ison rapakon takana ovat varmasti saaneet monet meistä toteamaan, etteivät asiat olekaan niin päin persettä kuin olemme kuvitelleet. Ja tässä kohtaa monen mieleen juolahtaa tämänpäiväisen kirjoituksen pointti, mutta mennään siihen vasta hetken päästä. Haluan vielä hieroa kasvoihisi lisää faktaa siitä, miten hyvin asiat oikeasti ovatkaan.

Ensinnäkin, sietäisi olla onnellinen eläessään rauhan aikana. Meillä on katto pään päällä, sähköä tulee seinästä ja vettä riittää jopa oman, tankki täynnä pihassa makaavan japanilaisvalmisteisen auton viikottaiseen pesuun mikäli tarve vaatii. Ja jos hyvinvoivan suomalaisen sähköautossa vain virtaa riittää, suosittelen karauttamaan pohjoiseen ja suuntaamaan Länsi-Lapin Muonioon. WHO:n vuoden 2016 raportti nimittäin kertoo, että siellä nuuskitaan maailman puhtainta ilmaa. In Finland we have this thing called “helvetin hyvin menee”.

Meidät suomalaiset on valittu nyt jo kolme kertaa peräkkäin maailman onnellisemmaksi maaksi. Ei uskoisi, kun katsoo miten sisäänpäinkääntyneitä ja mörrimöykkyjä me väitämme olevamme! Maailman onnellisimman kansan titteli ei tietenkään kaikille riitä, mielipahaa osataan kokea mitä pienemmistäkin asioista.

Porilaisena minun on toki hyvä puhua. Olenhan erityislaatuisessa asemassa. Ylen jutun mukaan vuodelta 2014 me porilaiset olemme nimittäin Suomen onnellisinta porukkaa. Revi siitä Jussi Vares!

Touché, porilaiset ovatkin maailman onnellisinta sakkia, who knew!

Se v**tu meitä porilaisia oikein vaivaa!

Tämäkään ei kaikille täällä paratiisissa riitä. Ei. Valittajat valittaa vaikka ei olisi mitään syytä oikeasti valittaa. Luin vastikään paikallislehden tekstaripalstaa jälleen läpi, ja ymmärsin miten me todella itse luomme oman todellisuutemme.

Näin radiojuontajana (ei-yleläisenä) ei voi kuin nauraa, ja tietysti pahoitella! Elämä on todellakin rankkaa, jopa täällä maailman onnellisemmassa kaupungissa. Mukavaa jatkoa vaan länsi-porilaiselle ruttunaamalle.

Runnotaan nyt vielä lisää faktaa tuuttiin että menee jokaiselle kaaliin

Läpi ihmiskunnan historian olemme saaneet taistella vaikeuksia vastaan. Niin kuin muutkin elossa olevat olennot, olemme mekin joutuneet selviytymään milloin monsuuneilta, petoeläinten ja muiden ihmisten hyökkäyksiltä, katovuosilta, kulkutaudeilta, kylmyydeltä, kuumuudelta ja ties miltä helvetin vaikeudelta. Päivästä ja vuodesta toiseen. Aina on ollut joku asia enemmän päin persettä mitä on nyt.

Mieti nyt.

Vielä reilu 300 vuotta sitten esimerkiksi täällä Suomessa porukkaa kuoli suoraan sanottuna aivan perkeleesti. Musta surma eli paiserutto oli kaatanut kansaa jo 1300-luvulla, mutta tuolloin, 1700-luvun alkuvuosina saimme kärsiä lisää näistä helvetillisistä taudeista. Ravintoa ja toimeentuloa etsineen kansan liikehdintä ja milloin mihinkin marssineen sotaväen siirrot olivat omiaan levittämään tartuntaa paikkakunnalta toiselle. Erityisen tuhoisiksi muodostuivat pilkkukuume-epidemiat, joilta normaaliaikoina usein säästyttiin. Tuon ajan lääketiede oli usein voimaton näkymättömän vihollisen edessa. Pikkulapsia kuoli aivan järkyttävät määrät.

Ongelmana oli erityisesti isorokko, jota on kutsuttu 1700-luvun kansantaudiksi. Koronavuoden aikana on hyvä muistaa, että tuolloin myös ruoan saanti oli aivan helvetisti hankalampaa kuin nykyään, vaikka väkeä ei ollutkaan niin paljoa. Historia kertoo, miten kadot koettelivat 1690-luvulla useana vuonna Suomea laajoilla alueilla. Silloin nälän aiheuttama välitön kuolleisuus kohosi huomattavan suureksi. Näiden, ja aikaisempien kulkutautien lisäksi tavallisen kansalaisen harmitusta ja arjen ahdistusta lisäämään saapui jälleen uusi epidemia. Kesällä 1710 paiserutto levisi jälleen Euroopassa aina Baltian rannikolle saakka, ja sieltä edelleen matkustavaisten mukana laivoilla Helsinkiin. Paiseruttoon kuoli Suomessa vuosina 1710–1711 noin puolet eräiden rannikkokaupunkien väestöstä, esimerkiksi Helsingissä noin 700 henkeä ja Turussa noin 2000 henkeä. Revi siitä.

Ilman oikeita koettelemuksia keksimme niitä päästämme

Nykyajan ihminen stressaa lähinnä sitä, minkälaisen älypuhelimen ostaisi ja milloin seuraava loma alkaa. Olemme unohtaneet sen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ne, joilla ei ole tarpeeksi, haluavat lisää. Ja niillä joilla on, haluavat enemmän. Elämme täydellisen epätäydellistä elämää, ja juuri se mitä meillä jo on, on syynä sille miksi olemme nykyään niin kujalla.

Elämässä ei ole tarpeeksi vastusta!

Luuletko että luolamiehet ehtivät märehtiä minkälaista keliä tulevalle viikolle oli luvattu? Tai vanhemmat Suomessa vuonna 1690 itse asiassa yhtään mistään kun jo kolmas lapsi menehtyi alle kymmenvuotiaana? Ei sitä ehditty, oli niin perkeleesti muutakin ajateltavaa. Vielä alle sata vuotta sitten oma isoäitini joutui lapsuudessaan turvautumaan pettuleipään koska niukkuuden takia ei yksinkertaisesti ollut muuta syötävää. Lapsia tehtiin tupa täyteen, koska niistä suurin osa kuitenkin menehtyi. Lopulta elinolot paranivat, kulttuuri ja sivistys kehittyivät ja miehelle ja naiselle muodostui tietynlaiset roolit pitämään yhteiskunta kasassa.

Nykyajan trendi on kauhistella entisajan menoa ja purkaa kaikki jo hyväksi todetut rakenteet. Kauhistellaan satoja vuosia sitten eläneiden asenteita. En tiedä oletko huomannut, mutta elämme parhaillaan valittamisen ja vaatimusten aikaa. Jokainen itsensä lokeroon laittava, eittämättä vähemmistöön kuuluva jengi vaatii muilta hyväksyntää loukkaantumisen uhalla. Lentokoneissa istuvat milleniaalit päivittävät älypuhelimillaan someen vaatimuksia ilmastonmuutoksen torjunnasta. On totta että ihminen on syypää luonnon raiskaamiseen ja ympäristön turmelemiseen missä ikinä asuukin. Jarrua on myös kuitenkin osattava painaa kauhistelun osalta, koska älypuhelimen tai sähköauton ostaja saattaa unohtaa että jostain se mineraali niihin litium-akkuihin (ja moneen muuhun komponenttiin) on louhittu.

Pointti on, että kaikesta helppoudesta huolimatta olemme usein myös melko kujalla ja kaipaamme vastauksia siihen, miten olisi mahdollista saada rohkeutta toteuttaa todellista itseään. Sitä minäkin haluan. Ja uskon että meillä menee liian hyvin ollaksemme onnellisia.

Kaipaamme jatkuvasti jotain oikeaa. Kaipaamme luontoon, kaipaamme henkistymistä, harjoitamme tietoista läsnäoloa ja joogaamme. Se, mitä me oikeasti kaipaamme, on meille sopivat ja itse valitut esteet ja koettelemukset. Sellaiset asiat, joiden eteen meidän pitää tehdä töitä saavuttaaksemme hyvän mielen.

Haluat olla paremmassa kunnossa mutta siirrät projektin aina tulevaisuuteen? Arvaa mistä huono olosi johtuu? Mieti onko asia sinulle niin tärkeä, että kestät sen tuomat esteet ja lupaat tehdä tarvittavat muutokset rutiineissasi? Jos on, tee se.

Ota asia vakavasti: kirjoita ylös mitä oikeasti haluat ja anna mennä. Ota taakka jota suostut itse kantamaan.

Jokainen saavutettu hankala asia tuottaa mielihyvää ja luo onnellisuuden tunteen. Ei ole olemassa täydellisen onnellista ihmistä. Raha ei tee onnelliseksi, tiettyyn pisteeseen asti tekee, mutta ei sen jälkeen. Menestyminen ei tee onnelliseksi, eivätkä monet muutkaan asiat jotka näemme esteenä omalle onnellemme. Olosuhteet ovat mitä ovat, deal with it. Oman taakan vapaaehtoinen kantaminen tekee elämästä merkityksellisen.

Meidän on valittava itsellemme koettelemukset jotka olemme valmiita kokemaan. Evoluutio ja vuosituhansien taistelu oman olemassaolonsa eteen on virittänyt aivomme tiettyyn moodiin: me kaipaamme haasteita. Emme helppoa elämää.

Jos emme koe mitään haastavaa, alamme etsiä ongelmia vaikka väkisin. Sellaiset oikeasti tärkeät asiat kuten terveys, hyvä elinympäristö, rakastavat läheiset ja säännöllinen tulo muuttuvat monesti yhdentekeviksi. Alamme hiljalleen aistia, että elämästämme puuttuu jotain. Totumme kaikkeen. Termiä kutsutaan nimellä Hedonic Adaptation.

Jotkut hakevat vastauksia meditoimalla, toiset metsäkävelyiltä. Jotkut löytävät kaipaamansa taakan urheilusta, toiset työnteosta. Oma taakkasi voi olla hyväksyä roolisi perheenäitinä. Se voi olla huonojen tapojen lopettaminen tai oman puolison tärkeyden ymmärtäminen. Oman roolin ja tärkeän taakan ymmärtäminen voi olla vaikeaa, mutta kaiken vaivan arvoista.

Taistelin itse aikanaan sen kanssa, haluanko olla esiintyjä vai en. Olin tehnyt keikkaa jo vuosia, mutta jossain kohtaa tuntui siltä, etten enää jaksaisi. Juteltuani asiasta lapsuuden ystävieni kanssa, kuulin miten olin jo alle kouluikäisenä ollut innostunut siitä mitä nyt vielä aikuisena teen. Vuosien aikana olin vain jotenkin siirtänyt tuon aidon tunteen sivuun. Ajatteluun vaikutti vahvasti oman lapsen syntymä ja keikkareissuista johtunut poissaolo. Itse esiintyminen oli todella mukavaa, ja erityisesti shown suunnittelu. Noina hetkinä uppoan ns. flow-tilaan jolloin ruokailulla tai kellolla ei ole merkitystä. Tiedän nyt, etten tee tätä rahasta, vaan intohimosta. Tämän tajuaminen tarkoitti omien motiivien läpikäymistä ja huomasin vain inhoavani muutamaa esiintymiseen liittyvää seikkaa (säätöä keikkapaikalla, perheajan vähenemistä, teknisien ongelmien mahdollisuutta jne), mutta en itse esiintymistä.

Lopulta ymmärsin miten minun on vain hyväksyttävä tilanteeni – haluan tehdä tätä niin paljon, että se kumoaa itse tekemisestä koituvat haitat ja esteet. Olen päättänyt kestää aiemmin negatiivisena kokemani asiat ja jatkaa, koska se tuottaa minulle suurempaa iloa. Tämä on taakka jota minä kannan saadakseni tyydytystä siitä mitä teen. Elämän ei kuulu olla helppoa -valitse taakkasi.

It is what it is.